Vaalikokous 2022 tulee!

Page content

Vaalikokous 2022 tulee! Tule siis sinäkin vaikuttamaan vähintäänkin OTiTin ensi vuoden toimintaan!

Vaalikokous järjestetään myös tänä vuonna perinteisesti edellisenä päivänä pikkujouluista. Tänä vuonna esityslistalla on kuitenkin monen muun kohdan lisäksi myös killan ylimääräisessä kokouksessa esitetyistä killan tunnuksista läpikäytävää, joten vaalikokous on aamutunneille venähtämisen ehkäisemiseksi ja töissä käyvien osallistumisen mahdollistamiseksi päätetty jakaa kahdelle päivälle.

Ensimmäisenä päivänä käydään läpi esityslista läpi kohtaan ennen hallituksen ja toimihenkilöiden valintaa vuodelle 2023, jonka jälkeen siirrytään kokoustauolle. Toisena päivänä esityslista käsitellään loppuun, aloittaen vuoden 2023 puheenjohtajan valinnalla. Asialistat ja muut tarvittavat dokumentit toimitetaan myöhemmin ennen vaalikokousta kutsun mukana, mutta killan omiin tunnuksiin liittyen on jo lähetetty tietoa ja liitteitä save the date -tyylisessä sähköpostiviestissä.

Paikkana vaalikokoukselle toimii luokka PR105. Vaalikokouspäivämäärät ja ajat ovat seuraavat:

Torstai 1.12. klo 16.30 eteenpäin @ PR105 Perjantai 2.12. klo 16.30 eteenpäin @ PR105

Lähetä meille ideasi OTiTin kiltatunnuksista

Vaalikokouksessa käsitellään myös tulevia killan kiltanauhaa sekä ansio- ja kunniamerkkejä. Mikäli siis taiteilijahammasta kolottaa tai mielenpäältä löytyy hyviä ideoita, voit lähettää ideasi tai grafiikoita edellä mainituista kiltatunnuksista puheenjohtajallemme osoitteeseen puheenjohtaja@otit.fi. Omat ehdotukset tulee lähettää ennen torstaita 24.11.

Mahdollisten kiltatunnusten päällekkäisyyksien ehkäisemiseksi on hyvä tutustua muiden tietoteekkarikiltojen kiltatunnuksiin. Niin OTYn tunnusohjesääntöjä kuin Heraldiikan sääntöjä on myös hyvä pyrkiä seuraamaan kiltanauhaa suunnitellessa.

Mahdollisesti hyödyllisiä linkkejä kiltatunnusten suunnitteluun:

Wikipedian artikkeli heraldiikan säännöistä
TiTen tunnusohjesäännöt
Digitin tunnusohjesäännöt
Clusterin säännöt
OTYn tunnusohjesäännöt

Uutista päivitetty 17.11.: Tarkennettu, että vaalikokous järjestetään kahtena päivänä
Uutista päivitetty 17.11. 17.24: Lisätty alaotsikko omille ideoille grafiikoista ja ideoista Uutista päivitetty 23.11. 17.25: Lisätty vaalikokoukselle paikka